Cheval Blanc 1961

1961 – Bordeaux’n paras vuosikerta koskaan?

teksti: Jan-Erik Paulson kuvat: Pekka Nuikki

Vuosikerran 2007 en-primeur-kampanja on käynnissä, silti bordeaux’laiset tilanomistajat sekä viinikauppiaat ovat olleet epätavallisen hiljaisia. Olen seurannut tätä osaa markkinoista noin 30 vuotta, jona aikana montakin ”vuosisadan vuosikertaa” on nähnyt päivänvalon. Kun viinit sitten on pullotettu ja myyty, tai päinvastoin kuten Bordeaux’ssa tehdään, väitteet yleensa hieman muuttuvat.


Varteenotettavimmat ehdokkaat ”Kaikkien aikojen paras vuosikerta” -tittelille?

1800-luvulla syntyi monia maineikkaita vuosikertoja vanhoista viiniköynnöksistä ennen phylloxeran tuhoja. Näihin kuuluvat ”Komeettavuosikerta” 1811, sekä vuodet 1864, 1865, 1870, 1893, 1895 ja 1899. Suurin osa on jo liian kaukaisia, kukaan nyt elossaoleva ei ole voinut maistaa niitä niiden ollessa parhaimmillaan. 1900-luvulla taas mainetta ovat tavoitelleet vuosikerrat 1900, 1921, 1929, 1945, 1947, 1949 (oma suosikkini), 1959, 1961, 1982, 1989 ja 1990. Tällä vuosisadalla kiihkoisa lehdistö on nimennyt kolme vuosikertaa kandidaatiksi suurelle tittelille – vuodet 2000, 2003, 2005.

Kirjassa The 1 000 Finest Wines ever Made Bordeaux’n vuosikerta 1961 mainitaan useimmin, 22 tilan yhteydessä. 1945 mainitaan 19 kertaa, 1947 16 kertaa, 1982 14 kertaa ja 1959 13 kertaa.


Suuren viinin määritelmä?

Viinillä on oltava ylimääräinen ulottuvuus tarjoten unohtumattoman kokemuksen – toisin sanoen
”VAU!-efektin”.
Viinin on oltava pitkäikäistä juotavaksi. Sen tulee olla hyvä nuorena mutta pystyä myös ikääntymään vuosikausia menettämättään viehätystään.
Hyvä vuosi tuottaa viinejä, jotka täyttävät nämä vaatimukset.
Suuri vuosikerta puolestaan on yhtä hyvä Bordeaux’n kaikilla pääalueilla, sekä oikealla että vasemmalla rannalla. Silloin syntyy jotain erityistä kaikilla eri tasoilla, alimmasta porvarillisesta kasvuluokasta aina mahtavimpiin Premier Cru’ihin.

Vuosikerta 1961 täyttää nämä vaatimukset kaikkein parhaiten.
Sinä vuonna taitamattominkin viininvalmistaja sai aikaan kelvollista viiniä, 1961 viinit oli mainiosti juotavissa jo varhaisessa vaiheessa ja useissa tapauksissa ovat sitä edelleen.
Vuosi 1945 tuotti muutamia vaikuttavia viinejä vaikkakin pääosin vasemman rannan tiloilla. Useat viinit olivat voimakastanniinisia, mikä tekee ne ikääntyessään yhä kuivemmiksi.
Vuonna 1947 oikealla rannalla syntyi mitä häikäisevämpiä viinejä, mutta vasemmalla rannalla monilla viineillä puolestaan oli vaikeuksia helposti haihtuvan happoisuuden kanssa.
1959 tuotti monia viinejä, jotka ovat samantasoisia ja joissain tapauksissa jopa parempia kuin vastaavat vuosikerran 1961 viinit, ja jotkut kokeneet viinikriitikot kuten Michel Bettane asettavat vuoden 1959 vuoden 1961 edelle. 1959 ei kuitenkaan ole takaa yhtäläistä, tasaista laatua kaikissa kasvuluokissa.
1982 tuotti epäilemättä monia todella vaikuttavia viinejä, mutta mielestäni oikean rannan viineistä puuttuu rakennetta, eivätkä ne ole ikääntyneet kovin hyvin. Ainoastaan muutanmat viinit Margaux’sta ja Médocista ovat olleet suuria menestyksiä.
Kaksosmaiset vuosikerrat 1989 ja 1990 saattavat kaiken kaikkiaan päästä lähimmäksi määritelmää, mutta on yhä liian aikaista arvioida niiden voimavaroja.
Saman voi tietenkin sanoa tämän vuosisadan nuorista vuosikerroista.


Erityinen vuosi 1961

Sato oli määrällisesti hyvin pieni, pienin sitten sotavuosien. Osasyy tähän oli ”coulure”, kukinnan aikaan osunut kylmä sää, ja toisilla alueilla vaikutti toukokuun 30. ja 31. välille sattunut yöpakkanen. Nämä yhdessä vähensivät kunkin köynnöksen tuottaman sadon noin kolmannekseen sen ajan normaalista, joka nykypäivän satoon verrattuna näyttää pikkiriikkiseltä. Tämä taas tiivisti mineraalit ja köynnöksen voiman jäljellejääneisiin harvoihin rypäleisiin. Siitä syystä monet pienetkin tilat, jotka yleensä tuottivat suurempia satoja ja siten heikompia viinejä onnistuivat saamaan aikaan loistavan vuosikerran.

Elo- ja syyskuu olivat kuumia ja erittäin kuivia. Kuivuus hidasti kypsymistä yleisesta 100 päivän säännöstä, ja sadonkorjuu aloitettiin 22. syyskuuta ja saatettiin päätökseen täydellisen sään vallitessa.
Parempien kellarointitekniikoiden ansioista viinintekijät välttivät vuoden 1945 kovat tanniinit ja vuoden 1947 vaihtelevuuden.
Viineillä on vahva, syvä väri, viettelevä tuoksu sekä täyteläistä hedelmäisyyttä riittävällä määrällä hapokkuutta ja tanniineja tuomaan raikkautta ja ryhtiä.

Järjestin vuonna 1989 suuren teistingin, jossa maistoimme yli 60 eri viiniä vuosikerralta 1961. Viinit olivat kaikki erittäin hyviä, jopa pienempien tuottajien sekä tunnetumpien tilojen, jotka eivät olleet onnistuneet pitkään aikaan tuottamaan mitään mainitsemisen arvoista (eivätkä jotkut sen jälkeenkään).
Järjestin myös marraskuussa 2001 50 viinin teistingin yhdessä tri Peter Baumannin kanssa. Oletin suuren osan viineistä jo ohittaneen huippunsa, mutta ällistyneenä huomasin että monet eivät vaikuttaneet vanhentuneen lainkaan kuluneina 12 vuotena. Muutamaa harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta kaikki viinit olivat edelleen hyvinkin eloisia.


Viinit:

Margaux ja Médoc
Tämä on yleensä horisontaaliteistingien vaihtelevin sekä eniten pettymystä tuottava ryhmä sisältäen suuren määrän huonosti suoriutuvia tuottajia.
Ryhmän tähti ja vahva ehdokas vuosikerran viiniksi oli Château Palmer. Ensimmäisen kerran se saavutti mainetta vuonna 1978 voittaessaan tunnetun Dr. Taam teistingin Hollannissa.
Se on varhain kehittynyt viini, joka oli juotavissa ennen kuin useimmat ensimmäisen kasvuluokan viinit olivat pehmenneet. Monet maistajat ovat aliarvioineet sen pitkäikäisyyden. Dekantoin viinin vasta juuri ennen maistamista järjestämässäni Château Palmerin tastingissa vuonna 1995, siinä luulossa että se olisi jo ohittanut parhaat hetkensä. Viini ei ollut kovinkaan edukseen, joten Peter Sichel, Château Palmerin osakas, ehdotti että dekantoisimme pullot, jotka oli tarkoitettu nautittaviksi illallisen kanssa jo viisi tunti ennen tarjoilua. Illalliseen mennessä viini olikin avautunut ja saimme nauttia sen pehmeydestä ja lämmöstä ja aistia sen voiman ja kestävyyden.
Yksi parhaista viineistä Palmerin ja Château Margaux’n (joka käsitellään ensimmäisen kasvuluokan viinien ryhmässä tuonnempana) jälkeen oli Malescot St. Exupéry. Myös Brane-Cantenac, Giscours, Cantemerle ja La Lagune ovat yhä hyviä. Ne tulee kuitenkin juoda lähiaikoina.

Graves
La Mission-Haut-Brion on fantastinen viini, voimakkaampi ja tiiviimpi kuin pehmeä ja aistikasHaut Brion. Erittäin hyviä ovat myös La Tour Haut-Brion, Domaine de Chevalier, Haut-Bailly ja Pape-Clément.

St. Estèphe
Cos d’Estournel on todella hyvä, Montrosen tanniinit ovat häviämässä, ja Calon-Ségur tulisi juoda pois sen jo ilahdutettua meitä monen vuoden ajan.

St. Emilion
1961 on vuosikerta jonka viineistä suosin Figeacia ohitse Cheval Blancin; molemmat ovat erittäin hyviä mutta Figeacista löytyy enemmän monimutkaisuutta ja eleganssia. Pidän itse enemmän Cheval Blancin vuosikerrasta 1964 kuin 1961. Ausone ja Canon ovat kumpikin ihastuttavia, hienostuneita viinejä, mutta niistä puuttuu vuoden 1961 huippuviineille ominainen tiiviys.
L’Arrosée ja La Gaffelière ovat kovin aliarvioituja – molemmat ovat vaikuttavia ja edelleen hyviä ostoksia, jos olet riittävän onnekas löytämään jomman kumman.

Pomerol
Vuoden 1961 kaksi harvinaisinta ja kalleinta viiniä tulevat molemmat Pomerolista: Pétrus ja Latour-à-Pomerol. Ne ovat suunnattoman vaikuttavia – Latour-à-Pomerol suurella makeudellaan, rikkaudellaan ja tiiviydellään, Pétrus myös samanlaisella rikkaudella mutta jopa mahtavammalla voimalla ja rakenteella. Minulla ei ole koskaan ollut iloa eikä mahdollisuutta juoda näitä kahta jättiläistä rinnakkain, mutta oletan, että Pétruksella on pidempi elinikä. Vieux Château Certan on loistava kypsä viini, kuten on myös Lafleur. Château Gazin on myös viini, jonka olen vuosien kuluessa havainnut erittäin hyväksi. Vuonna 1961 siihen käytettiin rypäleitä myös Pomerolin parhaimman alueen viinitarhalta, joka nykyään on osa Château Pétrusta. Trotanoysta tai L’Evangilesta itselläni ei ole maistelumuistiinpanoja. Molemmat nauttivat kuitenkin suurta mainetta.

St. Julien
Oma suosikkini tältä alueelta on Ducru-Beaucaillou, joka on mahdollisesti kaikista viineistä elegantein. Olen juonut sitä kahdesti tämän vuoden aikana, eikä siinä näy vielä ollenkaan ikääntymisen merkkejä. Heti sen perässä seuraavat Gruaud-Larose ja Léoville-Las Cases, kumpikin mieleenpainuvia. Léoville ja Langoa-Barton kärsivät molemmat tiloina heikommasta aikajaksosta, ja ovat Léoville-Poyferrén kanssa pettymyksiä tälle vuosikerralle. Talbot ja Branaire-Ducru ovat hyviä mutta ne tulisi juoda pian pois.

Pauillac
Molemmat Pichonit ovat oikein hyviä. Pidän kuitenkin enemmän Pichon Baronista sillä se omaa vahvemman rekenteen ja tiiviyden kuin hieman ylilypsä Pichon Lalande. Lynch-Bages on yhä erittäin hyvä, samoin kuin Pontet-Canet. Pontet-Canet pullotettiin useamman négociantin toimesta, joista paras on Cruse-pullotus (sen ajan epävirallinen château-pullotus).

The Premier Crus
Tämän ryhmän ehdoton tähti on Château Latour. Se on mitä majesteettisin viini ja uusien keräilijöiden tulevaisuuden keräilykohde 1946 Moutonin ja 1947 Cheval Blanc alkaessa haalistua. Siitä löytyy vahvaa, tiivistä cabernet-rypälettä sekä selkeää tanniinista ryhdikkyyttä. Se on todellinen rautanyrkki silkkihansikkaassa ja on vasta nyt avautumassa ja paljastamassa koko suuruutensa. Tämä viini löytyy ensimmäiseltä sijalta The 1 000 Finest Wines ever Made -kirjasta.
Château Margaux tuotti parhaimman viininsä sitten legendaarisen vuoden 1900 ja on yhä edelleen herkullista. Mouton on mehevä ja tasoissa ihanan vuosikertansa 1959 kanssa.
Haut-Brion on pehmeä ja ihastuttava, ei kuitenkaan niin suuri kuin vuosikertansa 1959. Lafitella on luvatonta vaihteluita laadussa eri pullojen välillä, sillä se pullotettiin tynnyri tynnyriltä pitkän ajan kuluessa. Parhaimmillaan se on erittäin hienoa ja herkkää, hieman voimatonta mutta kuitenkin täydellisen tyylikästä, huonoimmillaan se on väsynyt viini, vailla runkoa ja hedelmää.

Loistava laatu yhdistettynä pieneen määrään johtavat aina korkeisiin hintoihin. Tämä pitää erityisesti paikkansa 1961 Bordeaux’ssa. Jokaisen todellisen viininystävän tulisi silti ainakin kerran elämässään saada tilaisuus maistaa hyvää viiniä vuodelta 1961 tietääkseen, miltä täydellinen claret voi maistua.



Vuotta 1961 pidetään yleisesti ottaen viinimaailman legendaarisimpana vuosikertana. Se on pitkälti Bordeaux’n ansiota sillä muualla maailmassa vuosikerta ei tunnetusti yltänyt Bordeaux’n tasolle. Pekka Nuikin järjestämän mittavan 1961 tastingin tarkoituksena olikin kartoittaa vuosikerran loisteliaisuutta niin Bordeaux’ssa kuin muuallakin Euroopassa. Tulos ei yllättänyt – Bordeaux’n viinit olivat kaikki hyviä, monet erinomaisia ja tasalaatuisia, kun taas muiden alueiden viinejä leimasi suuret laadulliset vaihtelut ja monesti vaatimaton rakenne.