History
Tarjoilijat kulkevat pöydistä toisiin orkesterin lyödessä
illan ensimmäisiä sointuja. Ravintolan täyttää vilkas keskustelu 1900-luvun alun pariisilaisseurapiirin kokoonnuttua jälleen Maxim’siin viettämään iltaa.
Ravintolasalin nurkkaan asettuneet kahdeksan keski-ikäistä herraa ovat iloisesta hälinästä täysin tietämättömiä. Musiikki soi ja elämä kuplii heidän ympärillään, mutta seurue istuu hiljaisen keskittyneenä. Heidän huomionsa on keskittynyt pöydän isäntään, jolle sommelier on parhaillaan tarjoamassa samppanjaa. Vakavailmeinen isäntä nostaa lasin huulilleen, sulkee silmänsä ja maistaa. Koko ravintolasali hiljenee tarkkailemaan, aika hidastuu ja sekunnit tuntuvat tunneilta. Sitten isäntä aukaisee silmänsä, nyökkää hillitysti ja hymyillen toteaa viinin maistuvan juuri sellaiselta kuin pitääkin.
Pian samppanjalasit kilisevät kaikkialla ravintolasalissa ja ylistäviä lauseita poikkeuksellisen raikkaasta samppanjasta sekoittuu iloiseen puheensorinaan ja charlestonin vauhdikkaisiin säveliin. Siellä täällä jotkut intoutuvat jopa tanssimaan vaikka ilta on vasta alkamassa. Isännän, Eugène-Aimé Salonin, kasvoilla loistaa tyytyväinen hymy. Eikä suotta. Hän voi vihdoinkin nauttia kantaravintolassaan, Pariisin ykköspaikassa Maxim’sissa, mieleistään samppanjaa. Helppoa se ei ole ollut, sillä hänen piti se itse valmistaa.
Salon Blanc de Blancs on syntymästään, vuodesta 1905, lähtien kantanut Champagnen alueen myyttisimmän viinin viittaa harteillaan. Jo sen tuotannon lähtökohdat olivat poikkeukselliset. Ainoa tarkoitus oli tyydyttää yhden miehen makumieltymys. Ainoa paikka, jossa viiniä tarjottiin, oli Pariisin ravintola Maxim’s. Turhamaista, joku voisi sanoa, mutta siellä Eugène-Aimé Salon halusi viininsä nauttia ja se oli hänen oikeutensa. Lähes puoli vuosisataa Maxim’sillä oli yksinoikeus Saloniin. Tänään viini löytyy joskus jopa Alkosta, ja siitä on tullut maailmalla yksi halutuimmista ja kalleimmista samppanjoista. Salonin sadan vuoden menestystarina ei ole ollut sattumaa.
Eugène-Aimé Salonin menestyksekäs ura turkiskauppiaana oli sallinut hänelle ylellisen elämän, ja hän viihtyi päivittäin Maxim’sissa. Elämä ei kuitenkaan ollut täydellistä. Tyytymättömyyden sai aikaan huono samppanja. Maxim’sissa nautitut lukuisat eri samppanjat eivät tuottaneet Eugène-Aimé Salonille mielihyvää, vaan useasti pilasivat hänen muuten hyvin sujuneen päivänsä. Tilanteeseen turhautuneena hän päätti valmistaa itselleen omanlaisensa helmeilevän juoman.
Samppanjantuotanto oli Eugène-Aimélle ennestään tuttua. Hän oli nuoruusvuosinaan auttanut velipuoltaan samppanjantuotannossa pienellä Clos Turinin palstalla Le Mesnil-sur-Ogerin kylässä. Juuri Le Mesnil-sur-Ogerin alueelta hän päätti ostaa viisi hehtaaria viiniviljelyksiä. Lisäksi aina vuoteen 1971 asti Salonilla oli yksinoikeus Clos Turinin palstan rypäleisiin, kunnes Krugin veljekset ostivat palstan ja alkoivat valmistaa siitä legendaarista Clos du Mesnil -samppanja.
Eugène-Aimé Salonin tuotantoideologia oli yksinkertainen. Hän halusi vangita pulloon Côte de Blancsin terroirin tuottamalla yhtä viiniä, yhdestä lajikkeesta, yhdestä kylästä ja yhdeltä vuodelta – yhdelle miehelle. Salonin ensimmäinen vuosikerta 1905 oli syntyessään myös ensimmäinen virallinen blanc de blancs -samppanja.
Salon päätti tuottaa viinejä vain parhaina vuosina. Poiketen monista muista samppanjataloista Eugène-Aimé ei valmistanut muuta kuin ykkösviiniä. Hän halusi vain parasta ja kun sitä ei ollut tarjolla rypäleet myytiin pois. Eugène-Aimé tuotti neljä vuosikertaa (1905, 1909, 1911 ja 1914) yksistään omaan ja ystäviensä käyttöön ennen kuin viinistä tuli Maxim’sin talon samppanja 1920-luvulla.
Eugène-Aimé Salon ehti tuottaa kymmenen loistavaa vuosikertaa ennen kuolemaansa vuonna 1943. Tämän jälkeen toimintaa jatkoi hänen veljenpoikansa, kunnes tämä myi talon vuonna 1963 Besserat de Bellefonille. Uusi omistaja oli tyytyväinen viinin laatuun ja suurin muutos mitä Salonille tapahtui koskikin vain pakkausta, joka uudistettiin vuonna 1976. Siitä tehtiin modernimpi ja eksklusiivisempi. Belle Epoque -aikakauden S-tunnus säilytettiin kuitenkin niin pakkauksessa kuin etiketissä.
Vuonna 1988 Salonin samppanjatalo siirtyi Besserat de Bellefonilta Laurent-Perrierille. Laurent-Perrier, joka omistaa myös Salonin naapurissa sijaitsevan Delamotten, tuottaa Salonia kunnioittaen sen perustajan filosofiaa. Salonia tuotetaan siten yhä vain parhaina vuosina.
Viljely perustuu Eugène-Aimé Salonin perinteiseen malliin. Rypäleet tuotetaan kymmenen hehtaarin alueelta Le Mesnil-sur-Ogerin kylän yhdeksältätoista grand cru -palstalta. Sekä Salonin omalta Le Jardin de Salonin tarhalta. Saloniin käytettyjen rypäleiden köynnösten keski-ikä on 40 vuotta.
” Salonin viinien sielu piilee niiden puhdaspiirteisessä mineraalisuudessa ja terävässä hapokkuudessa. Tuo sielukkuus on peräisin Le Mesnil-sur-Ogerin maaperästä, joka on Côte de Blancsin happaminta. Iäkkäät köynnökset ulottavat juurensa syvälle maahan kuljettaen rypäleisiin runsaasti mineraaleja. Valitettavasti oma Le Jardin de Salonin tarha jouduttiin istuttamaan kokonaan uudelleen vuonna 2002 köynnössairauden tuhottua palstan vanhat köynnökset. Vie siis aikaa ennen kuin Saloniin käytetään taas oman tarhan lajikkeita”, Salonin Audrey Campos kertoo.