Koko vierailumme ajan Cheval Blancin tilalla käy viileä ja voimakas tuuli. Tuuli saa sekä viinirinteiden lehdet että pöytäliinat lepattamaan. Juuri ilmaston ansiosta rypäleet pysyvätkin kuivina ja terveinä.
Tilan vaaleassa, vuonna 1860 rakennetussa päärakennuksessa on kapeita torneja ja valkoiset ikkunaluukut, ja siihen kuuluu myös oma pieni kappeli. Rakennukset vaikuttavat huomattavasti suuremmilta kuin valokuvissa. Päärakennuksen ja hienostuneen orangerien väliin on sijoitettu puisia puutarhatuoleja ja vaaleita aurinkovarjoja. Viinirinteiden toisella puolella näkyy lähellä Pomerolissa sijaitseva Château Figeac, kun taas tilan takana näkyvä katto kuuluu Château Pétrusille. Täydellisen hoidettuja ruohokenttiä ja pikkutarkasti leikattuja appelsiinipuita, ruusuja ja pensaita ympäröivät tiet ja aukiot, joille levitetty vaalea sora narskuu autojen ja ihmisten liikkuessa. Tilalla on liikettä koko päivän, ja paikan ylle laskeutuu hiljaisuus vasta myöhään iltapäivällä, kun kaikki työntekijät ovat lähteneet. Château Cheval Blancille johtavan kapean tien reunassa on kolhiintunut kyltti, johon joku on kauan sitten maalannut miljoonaluokan châteaun nimen. Kylttiä seuraava vieras päätyy rakennuksen pääsisäänkäynnille, turvalasista valmistetun suljetun oven eteen. Ovi avautuu vain jos vieraalla on sovittu tapaaminen.
Istumme yläkerrassa Pierre Lurtonin vaalealla puulla sisustetussa toimistossa, jonka ikkunoista avautuu huikea näköala. Suurella kirjoituspöydällä on pinossa kansioita, lehtiä ja valokopioita. Pöydältä Pierre etsii hieman hajamielisen näköisenä kansiotaan ja löytää sen vasta perusteellisen etsinnän jälkeen kirjojen keskeltä. Hän vetää esiin muovitaskussa olevan suunnitelman, joka koskee St.Emilionin uudistamista. Pierre Lurton aikoo nimittäin rakennuttaa uuden kellarin Cheval Blancia varten. Tämä ei kuitenkaan anna vielä aihetta puhua varsinaisesta vallankumouksesta, vaikka Lurton itse näkeekin asian siten: ”He tulevat pitämään minua jokseenkin hulluna”, hän arvelee ja heilauttaa päätään kohti ilta-auringossa kylpeviä tiloja kukkulan toisella puolella.
Tilalla sijaitseva chaiksi kutsuttu rakennus, jossa Pierre Olivier Clouet ja hänen kollegansa valmistavat viiniä, on tarkoitus purkaa, ja sen tilalle tullaan sijoittamaan rakennus, jonka veroista tiloilla ei ole vielä tähän asti nähty. Rakennuksen on piirtänyt pariisilainen huippuarkkitehti Christian de Portzamparc, joka on suunnitellut mm. Rio de Janeiron filharmonisen orkesterin uuden rakennuksen ja sattumoisin myös LVMH-konsernin Manhattanilla sijaitsevan pilvenpiirtäjän. Lisäksi hän on suunnitellut Berliinin Pariser Platzilla sijaitsevan Ranskan suurlähetystörakennuksen, eli referenssit todellakin puhuvat puolestaan. Herää vain kysymys, kuinka näin kuuluisan arkkitehdin saa suostuteltua suunnittelemaan viinikellarin.
”De Portzamparcin suunnittelemasta kellarista ei olekaan tarkoitus tulla pelkkää viinikellaria, vaan siitä tulee samalla ’uuden Bordeaux’n symboli’”, kuvailee Lurton juhlalliseen sävyyn. Nykyaikaisen kellarin kaksi kerrosta sijoitetaan keinotekoisen kumpareen sisälle. Yhteen kerrokseen tulee terässäiliöitä vinifikaatiota varten, ja toiseen tammitynnyreitä, joihin on suora näkyvyys ylhäältä lasin läpi. Rypäleiden toimitus, vastaanotto, painovoiman hyödyntäminen pumppaamisen sijaan – Lurton on miettinyt kaikkia näitä seikkoja lukuisissa tapaamisissa de Portzamparcin suunnittelijoiden kanssa. Sen lisäksi rakennukseen sijoitetaan vanhojen vuosikertojen säilytystila sekä oma maistamiseen käytettävä tila. Jo kaukaa selvästi erottuva ”uuden Bordeaux’n symboli” näyttää taivaalle viistosti osoittavalta betonirampilta, joka nousee ylöspäin kukkulan reunasta. Vapaasti kantava ramppi kiertyy keskikohdan alapuolelta spiraalimaisesti itsensä ympäri. Reunan yläosaan rakennetaan oleskelutaso, jolta käsin vieraille avautuu henkeäsalpaava näköala St.Emilionin ja Pomerolin kukkuloille. Kierteen leikkauspisteeseen sijoitetaan talon asiakkaiden yksityiskäyttöön varattu terassi, jolle tarjoillaan viiniä ja ruokaa maan alle sijoitetuista tiloista. ”Rakennus sulautuu osaksi ympäröivää maisemaa”, painottaa Pierre Lurton, ”mutta silti se on tällä alueella jotain täysin uutta ja ennennäkemätöntä.” Näin rohkeaa arkkitehtuuria Bordeaux’ssa ei ole vielä nähtykään, vaan vastaavanlaisia viinitilan rakennuksia on toteutettu lähinnä Espanjassa ja valtameren toisella puolella. 7000 neliömetrin laajuisen rakennuksen ja sitä ympäröivän puistoalueen hinnaksi tulee arviolta 10 miljoonaa euroa. ”Aivan tavallinen hyvin varustettu kellari maksaa melkein saman verran”, puolustelee Lurton. Uutta on lisäksi, että puisto ja näköalataso ovat myös viininviljelystä kiinnostuneiden turistien käytössä. Näin tilasta tulee ensimmäinen huippuviiniä valmistava tila, joka avaa ovensa edes osittain myös suurelle yleisölle. Ja vaikka vierailijoilla ei olisikaan varaa ostaa viiniä, he voivat aina kurkistaa kellariin ylhäältä käsin. Näin myytin ympäriltä raotetaan verhoa. Myytin, joka on säilyttänyt asemansa ehdottomana huippuviininä jo yli 150 vuotta.
Nuikki